Kirjastoprojekti
Kymmenien työtuntien uurastus alkaa vihdoinkin tuottaa tulosta. Kirjastoprojekti pääsi varsinaisesti käyntiin vuoden 2009 helmikuussa, jolloin aloitettiin kirjojen listaaminen. Yhdeksän laatikkoa käytiin muutaman viikonlopun aikana läpi ja lopputuloksena oli yli 300 kirjan tietokanta. Kirjojen aihepiirit ovat moninaisia, terveystiedosta aikido-kirjallisuuteen ja aasialaisiin kansantaruihin sekä keittokirjoihin.
Niistä kirjoista, joista ei ohjelmallisesti löytynyt kantta internetin kirjatietokannoista, jouduttiin ottamaan oma kansikuva. Kirjojen tietokantaan tallentamisen jälkeen kuvat piti rajata, suoristaa ja muokata ohjelmistolle sopiviksi. Täten saatiin aikaan seuran webbisivuille selattava lista kirjoista, jotta jäsenet voisivat hieman helpommin tutkailla varsin laajan kirjaston sisältöä viettämättä useita tunteja toimistolla.
Viimeisenä vaiheena suoritettiin joukolla kirjojen leimaaminen ja exlibriksien kiinnittäminen - joissakin kirjoissa kun ei vielä Annan exlibristä ollut. Kirjat jaoteltiin aiheryhmiinsä ja toimiston siivoustalkoiden yhteydessä saatiin myös tarvittavat kaksi uutta kirjahyllyä. Vanha toimistopöytä sai siirtyä eläkkeelle, puhumattakaan sitten muista pienistä järjestelymuutoksista.

Lainaamiseen liittyvät säännöt ilmestyvät samaiselle webbisivulle.
Kirjoista voi ajan riittäessä antaa pienen palautteen lainaamisen jälkeen, mikä sitten voidaan siirtää samaiselle nettisivulle kaikkien nähtäväksi - osassa kirjoista pelkkä nimi ja kansikuva ei ole vielä kovin kuvaava yhdistelmä.
Last Updated (Monday, 18 January 2010 10:27)





